keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Ei ne ymmärrä

Olen kertonut lapsettomuudestamme nyt aika monelle. Jos minulta kysytään, mitä kuuluu, mitä teen töiden jälkeen, mitä aion tehdä viikonloppuna tai mitä tein lomalla, kerron nykyään totuuden aika helposti. Vastaus kun saattaa olla lääkärikäynti, ultra, verikoe, punktio, alkionsiirto tai joku muu nykyisistä harrastuksistani. Ihan oikeasti voisi hoitojakson aikana etenkin sanoa, että harrastan lapsettomuutta. Se vie niin paljon aikaa ja henkisiä voimavaroja myöskin. Miten ihmiset reagoivat näihin totuuden purkauksiin? Ne, joilla on mitään käsitystä lapsettomuudesta omakohtaisesti tai lähipiirissä ennestään, osaavat keskustella asiasta tai ylipäätään sanoa jotain. Mutta toiset joutuvat varmaankin täysin epämukavuusalueelle eivätkä tiedä, mitä pitäisi sanoa tai kysyä. Tällaisiin tilanteisiin olen törmännyt.

Häiritseeköhän muita se, että puhun näistä asioista avoimesti? Olisiko heille helpompi, jos kertoisin vain päällipuolisia kuulumisia ja jättäisin lapsettomuusaiheen käsittelemättä. En muutenkaan usko, että kovinkaan moni ymmärtää, kuinka iso asia lapsettomuus on itselleni. Olenhan yrittänyt esittää reipasta, vaikka asiasta olen nyt puhunutkin.

On suorastaan huvittavaa, kuinka vähän ihmiset ja äiditkin tietävät vaihtoehtoisista lisääntymistavoista. Hyvä kun ovat kuulleet ovulaatiosta, vaikka se lienee oleellinen myös perinteisessä tyylissä. Sen takia on vaikeaa kertoa omista asioistaan. He eivät tiedä todellakaan, mikä on inseminaatio, punktio, alkionsiirto, ivf, icsi tai mitä nämä käytännössä pitävät sisällään. Jotain olen selittänyt, mutta olen pysynyt aika lyhyissä vastauksissa, koska he eivät vain voi ymmärtää tätä. En minäkään ymmärtänyt vielä muutama vuosi sitten. Heidän on vaikea tajuta, miksi en voi lähteä kahville punktion jälkeen tai miksi en tiedä raskaustestin tulosta vielä 2 päivää alkionsiirron jälkeen. Elämäntilanteet ovat vain hyvin toisenlaiset. En tiedä, mitä käy ajan kuluessa. Lopetanko aiheesta keskustelun kun en jaksa selitellä kaikkea ja lopettavatko he kyselyn. Moni ei itse ota aihetta esiin. Varmaan ovat hienotunteisia ja odottavat, että itse aloitan aiheesta keskustelun. No tämähän on ymmärrettävää. Mietin vaan, toivovatko kaikki, etten puhuisi asiasta. Onkohan se heistä kiusallista. No kaipa tämä kaikki selkiytyy ajan mittaan. Itse kuitenkin toivoisin, että myös minulle tärkeistä asioista voitaisiin puhua.

7 kommenttia:

  1. Ihan samat mietteet täälläkin, icsi-jonossa ollaan. Muut puhuvat lapsistaan jne mutta kun joku kysyy lapsettomalta että mitä kuuluu, voiko kertoa lapsettomuushoidoista? Aika avoimesti puhun hoidoista, mutta välillä huomaan että jotku kummastelee kun tämmösistä puhutaan ääneen. Mutta mistäs sitten puhut kun se itselle on ihan jokapäiväistä?
    -A.A-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minusta on myös tuntunut, että jätän kertomatta kuulumisistani kaikkein oleellisimman, jos en kerro lapsettomuushoitojuttuja. Jostain syystä vain tuntuu, että vaikka lasten vesirokko on huomattavasti asiallisempi keskustelunaihe kuin punktio :) Voimia jonotukseen!

      Poista
  2. Minä en voi ymmärtää niitä jotka ihmettelisi jos puhuu lapsettomuudesta? Kysymys (toivottavasti) on enemminkin siitä epävarmuudesta haluaako se lapsettomuudessa elävä avautua tai kuulla lisäkysymyksiä?! Jotenkin siitä on saanut aran kuvan ja itselle tulisi ainakin hivenen yllättynyt olo tai hämmennys jos lpseton haluaa puhua :) Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Aina opetettu että udella ei pidä, milloin lapsia tai miksei lapsia jne? Niin saattais tulla yllätyksenä jos kuulumisiin lapseton vastaa lapsettomuudella niinkuin ne lapselliset vastaa lapsillaan :)

    Rohkeasti vaan kertomaan, siinä se on elämää kuin kaikki muukin täällä. Ja ehkä se olisi tunteiden tasolla ihan hyväkin avautua asioista <3

    Tulipa varmaa sekava sepustus ;)

    Jännäillään ja toivotaan sitä plussaa teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Niin siinäpä se, että ihmiset vaikuttavat välillä yllättyneiltä tai vaivaantuneilta, jos lätkäisee lapsettomuusfaktat pöytään. Itse olen alkanut kertoa asioista melko avoimesti, koska salailu häiritsee itseäni. Itse asiassa monista ihmisistä tuntuu yhtä epämukavalta keskustella toisen lapsettomuudesta kuin vaikka lähiomaisen kuolemasta. Vähän samanlaista vastakaikua olen kohdannut molemmissa asioissa, kun olen kummastakin aiheesta koittanut puhua. Vähän sellainen, eiköhän vaihdeta iloisempiin puheenaiheisiin -fiilis tulee keskustelukumppanilta välillä. Kai molemmissa on vähän se, ettei ihmiset tiedä, mitä sanoa. Eli julistan vain lapsettomuusasioita ympäriinsä, vaikka kuinka muita ahdistaisi eivätkä he tajuaisi jutuistani hölkäsenpöläystä ;) Näin tehdään!

      P.S. Niin ja kiitos jännäilystä ja toivomisesta. :)

      Poista
    2. Sitä just, mennään ns. epämukavuus (tietämättömyyden ja aran) alueelle. Ja kun on opittu että niistä aroista asioista ei puhuta. Sitä ei näin ollen tiedä oikein että mitä pitää sanoa, mitä pitää näyttää tuntevansa, pitääkö kysyä vai olla kysymättä jotain ja milloin ja missä menee uteluiden raja. Juuri niin kun esimerkkinä sanoit kuolemasta et osaa ottaa kuin osaa suruun kun ei tiedä mitä sanoa loukkaamatta "yksityisyyttä". Minä henkilökohtaisesti mielelläni puhuisin lapsettoman kanssa ja kuulisin ja näkisin ennemmin kuin se salaaminen ja koko tuttava ja ystäväpiirin pitää olla tietämättömän tietoisia ja hiljaa. Ja ennen kaikkea sille raskaita asioita läpi käyneelle ihmiselle olisi vapauttavaa saada (jos haluaa) puhua :)

      Kyllä se ympäristö äkkiä sisäistää ne asiat joista haluat puhua, hetken se saattaa kestää ennen kuin avautuu ;)

      -Tuikku (se sama ^^)

      Poista
  3. Mä taas välillä saan tiettyjen ystävien seurassa hirveen puheripulin kaikesta lapsettomuuteen liittyvästä, mutta sitten taas jos keskustelu jatkuu pidempään, niin se toisen ymmärtämättömyys tulee väkisin esille ja sitten mua alkaa ärsyttää! :P Eli useammin vastaan kysymykseen "Mitä kuuluu" tyyliin "Ei mitään kummempaa, samaa vain". Ja sitten voidaan esittää, että kaikki olisi hyvin! :D

    Ehkä siis se ymmärtämättömyys on ahdistavaa sille toiselle osapuolelle ja varmaan väkisinkin se oma harmistus näkyy ja kuuluu. Ja omat ystävät on myös sanonut, että hrille tulee voimaton olo, kun ei ole mitään mitä voisi sanoa tai tehdä. Toisaalta juuri se kuuntelu ja empatia on niitä asioita mitä kaipaa. Ei muuta.

    Onneksi on tämä blogimaailma, jossa on ihmisiä jotka oikeasti ymmärtävät. <3

    VastaaPoista
  4. Niinpä, kuuntelua ja empatiaa sitä lähinnä kaipaa. On kyllä helpottavaa jutella jonkun kanssa, joka tajuaa jutut helposti ilman vääntöä. Joidenkin ihmisten kanssa tulee vähän sellainen antaa olla -olo. Kun ei jaksa selittää kaikkea juurta jaksain. Pääsee tosiaan helpommalla, kun sanoo vaan, että ihan hyvää kuuluu.

    VastaaPoista