sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Aaltoilua vol. 2

Pari päivää sitten kirjoittelin mielen aaltoilusta liittyen huonoihin ja hyviin lapsettomuuspäiviin. Toisina päivinä mieli on ihan taivaissa, toisina taas pohjalukemissa. Aaltoilua on tämän lisäksi myös tulevaisuuden suunnitelmissa ja niihin liittyvissä vaihtoehdoissa.

Ensimmäinen vaihtoehto on lapsettomuushoitojen jatkaminen. Olemme jumittaneet nyt jo 2,5 vuotta lapsettomuustutkimuksissa ja -hoidoissa. Alkaa olla mitta täynnä. Periaatteessa lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon ja toisaalta taas ei ole tapahtunut mitään. Olemme edelleen lähtötilanteessa lapsen saannin suhteen. Omat ajatukset ja tuntemukset ovat kuitenkin tulleet aimoharppauksen eteenpäin, jonnekin aivan täysin tuntemattomaan. Pakastimessa on vielä neljä huonolaatuista alkiota. Sulatamme ne kyllä varmasti ja siirrämme, jos joku sattuu selviämään hengissä siihen asti. Odotukset eivät ole korkealla, ja alkaa vahvistumaan pikkuhiljaa sellainen ajatus, että teemme viimeisen siirron vasta syksyllä. Emme halua pilata kesälomaa tämän takia ja roikkua kotona pistosten ja lääkärikäyntien takia. Mahdollisen pakastesiirron jälkeen taitaa olla meidän hoidot sitten siinä. En jaksa uskoa, että aloittaisimme syksyllä 5. icsiä tai siirtyisimme lahjasoluhoitoihin. Tämä tie on niin kuljettu. En ole kuitenkaan sulkenut lapsettomuushoitoporttia vielä täysin kun alkioitakin vielä on.

Toinen vaihtoehto on adoptio. Tämä alkaakin päivä päivältä tuntumaan enemmän ykkösvaihtoehdoltamme. Jostain syystä adoptiota hakevien parien määrä on ollut jyrkästi laskussa viime vuosina. En tiedä miksi. Eihän se tietysti ole kaikille sopiva vaihtoehto monestakaan syystä. Hedelmöityshoidotkaan eivät ole kaikkien juttu. Mutta meille molemmille myös adoptio onneksi on vahva vaihtoehto, vaikka ennestään vieras onkin. Jos nyt ensin saisimme hoidot suoritettua, voisimme keskittyä adoptioprosessiin. Se alkaa tuntua paljon varmemmalta tavalta saada lapsi. Eihän meissä tai taustoissamme pitäisi olla mitään täysin epäkelpoa. Kai. Emme vielä ole yli-ikäisiäkään. Jospa tämä olisi sitten meidän tapamme saada lapsi perheeseen.

Aaltoilua vaihtoehtojen suhteen siis on. Olemme tietenkin siinä onnellisessa asemassa, että voimme valita haluammeko vielä jatkaa hoitoja vai adoptioprosessin. Lääkärit eivät ole vieläkään leimanneet meitä toivottomiksi tapauksiksi. Myöskään adoptioon emme toivon mukaan ole epäsopivia. Lopputulostahan ei voi arvioida kummassakaan valinnassa. Mutta kuten jo sanoin, adoptio alkaa tuntua varmemmalta ja enemmän meidän tavaltamme saada lapsi.

Eli hoitojen jatkaminen vai adoptioprosessi? Miten päätöksen pystyy tekemään?




8 kommenttia:

  1. Olen seurannut vierestä kavereiden adoptioprosessia, joka on vaikuttanut huomattavasti pidemmältä ja vaikeammalta kuin omat lapsettomuushoitomme (sekä adoptio että hoidot vielä kesken), ja yhtä kalliilta. Helppo ei ole kumpikaan tie, pitää valita se mikä itselle tuntuu paremmalta. Itse olen ajatellut, että on toivoa saada lapsi hoidoilla niin kauan kun lääkäri niin uskoo. Teilläkin on vielä alkioita jäljellä, voihan olla, ettei teidän tarvitse edes adoptiota miettiä, mutta toki sen vaihtoehdon miettiminen ja asioista selvää ottaminen on ihan järkevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu rahaa saa lykättyä kymmeniä tuhansia molempiin. Ja etenkin molempiin, jos pitkään yrittää hoitoja ja sitten kuitenkin siirtyy adoptioon. Jos emme kokisi adoptiota vaihtoehtona meille, varmasti jatkaisimme hoitoja vielä vuosia. Tai en kyllä tiedä jaksaisinko siltikään niin pitkään. Jotenkin en jaksa uskoa alkioihimme, onneksi se ei ole uskosta kiinni :)

      Kuten sanoit, jokaisen on valittava itselleen sopivin polku. Hoidoillahan saattaa tärpätä vaikka jo seuraavassa kuussa, mutta varmuutta onnellisesta lopusta ei ole. Adoptio kestää varmasti vuosia, mutta lapsi saapuu todennäköisesti joskus perheeseen. Varsinkin meidän kaltaisissamme tapauksissa kun on jo monta hoitokierrosta takana, adoptio alkaa tuntua varmemmalta.

      No anyway, onnea teidän valitsemallenne tielle. Toivottavasti te saatte lapsen hoidoilla ja kaverinne adoptiolla. Minä vielä seison risteyksessä miettimässä vaihtoehtoja!

      Poista
  2. Anteeksi jos sanon kovin suoraan: Näin ulkopuolisen lukemana tulee vahvasti sellainen olo, että jatkaisitte suoraan adoptioprosessiin. Kuten itsekin sanoit, luotto hoidon tuloksiin ei ole kova. Säästäisitte itseänne ja rahaa ja saisitte adoptioprosessin aluille, jolla kuitenkin varmemmin saatte lapsen perheeseenne. Voimia päätöksentekoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kommentista. Siltä alkaa tuntumaan tämä homma, että luottaisin enemmän adoptioon. Käydään nyt vielä viimeinen alkionsiirto läpi, etteivät alkiot mene täysin hukkaan. Itsehän tämä päätös on tehtävä, mutta ulkopuolistenkin kommentit ja näkökulmat auttavat jollain tapaa. Vaikka ne olisivatkin keskenään erilaisia. Tosin täällä käyvät lukijat ovat varmaan suurelta osin lapsettomuushoitojen alussa ja keskellä olevia, joten tämä konkreettinen adoptiopohdinta voi olla monelle kaukaista. Enhän itsekään vaikka vuosi sitten ollut ollenkaan tällaisella käytännön tasolla adoptiohaaveissa. Katsellaan, mitä tapahtuu :)

      Poista
  3. Meillekin adoptio on vaihtoehto siinä missä muutkin hoidot :) ainoa mörkö, mitä itse mietin, on vuosia sitten ollut hetken kestävä masennuskausi. Mutta kokeillaan nyt ainakin yksi hoito ja katsotaan sitten lisää :) myös sijaisvanhemmuus ois huippujuttu! Tsemppiä pähkäilyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, jokaisen on itse tehtävä järjestys, jossa näitä "hoitoja" tekee. Meillä se varmaan on hedelmöityshoidot, adoptio, sijaisvanhemmuus. Vierastin aiemmin sijaisvanhemmuutta kovasti omalla kohdallani, ja edelleenkin olen enemmän adoption kannalla, mutta jos adoptio kosahtaa jostain syystä, niin sen puoleen varmaan käännytään. Niin ja jos masennus on hoidettu loppuun kunnolla, ei sen luulisi haittaavan adoptioprosessissa. Tsemppiä teidän hoidon odotteluun! :)

      Poista
  4. Ryhtykää heti adoptioon, jos siltä tuntuu. Se ei missään nimessä ole varma tapa saada lasta, koska mitä tahansa voi tapahtua sen monen vuoden odotuksen aikana. Jos itse pysyy terveenä, avioliitossa, työssä jne., voi silti käydä niin, että hyvin lupaavalta vaikuttava kontaktimaa olikin huono valinta. Huonoa tuuria. Itse olen pienen pojan adoptioäiti, mutta kyseinen kontakti meni "kiinni" aika pian meidän lapsiesityksemme jälkeen ja monet yhtä pitkään odottaneet joutuivat joko luovuttamaan tai vaihtamaan kontaktia, jolloin odotus alkoi taas alusta. Meilläkin kesti puolitoista vuotta pidempään, mitä alkuperäinen arvio oli. Viitisen vuotta kaikkiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Taitaa olla ensimmäinen adoptiovanhemman kommentti tässä blogissa :) Juu ymmärrän kyllä, ettei adoptiokaan ole varma tapa saada lapsi ja prosessi kestää vuosia. Juuri tuo epävarmuus tässäkin asiassa rassaa. Kun maailman poliittiset päätöksetkin vaikuttavat. Mutta varmaahan ei ole elämässä mikään. Meidän lapsettomuushoidot alkavat vaikuttamaan täysin toivottomilta, joten adoptio olisi kyllä todennäköisempi tapa saada lapsi. Voihan olla ettei sekään onnistu. Joka tapauksessa sekin kortti on katsottava! Muuten jää kaduttamaan.

      Poista