perjantai 5. elokuuta 2016

Kesän patoutuneita hajatelmia

Olen pitänyt hieman lapsettomuustaukoa. Tietenkin olen asiaa kuitenkin miettinyt, vaikka mikään ei ole edennyt kesän aikana. Ei olla edelleenkään siis raskaana. Paljon hajanaisia ajatuksia pyörii päässä näin kesän lopuksi.

Yli neljä vuotta on nyt takana täysin tuloksetonta lapsen yritystä. Onneksi tätä ei tiennyt etukäteen. Mitähän elämään kuuluu neljän vuoden päästä.

Minun pitäisi löytää itselleni muitakin unelmia kuin lapsi. Projekteja ja muuta pientä aina löytyy, mutta suurempia haaveita pitäisi kyllä keksiä.

On epäreilua, että monet saavat lapsia liukuhihnalta tuosta noin vain.

Suurin osa saa kuitenkin hoidoilla lapsia. Me emme ilmeisesti kuulu siihen joukkoon. Sitä on vaikeaa lopullisesti hyväksyä. Välillä se on kuitenkin ihan ok.

Vuosi sitten toivoa vielä oli. Vasta toinen hoitokierros oli alkamassa. Nyt tilanne on toinen.

En haluaisi olla kateellinen tai katkera. Mutta välillä olen kuitenkin. Suurimmaksi osaksi kuitenkaan en.

On rentouttavaa kun ei tarvitse yrittää tulla raskaaksi joka kuussa. Voi vain olla normaalisti. On ihan sama, milloin ovulaatio on. Ellei menkat olisi hemmetin kivuliaat ja runsaat, olisi ihan sama, milloin nekin tulevat.

En pety enää kuukautisten alkaessa. En enää konkreettisesti toivo tulevani raskaaksi. Toisaalta niiden alkamista ei tarvitse stressata lapsettomuushoitojenkaan takia. Ei tarvitse laskea, ehtiikö alkionsiirron tehdä ennen viikonloppua tai mitään muutakaan.

On kiva, kun ei ole tarvinnut pistää mitään mihinkään. Myöskään Lugesteron ja Lutinus -palluroista ei ole tarvinnut kärsiä.

En halunnut erilaista elämää. Sain sellaisen kuitenkin. Jotenkin haluaisin uskoa, että kaikki kääntyy parhain päin joskus. Sitä odotellessa.

En ahdistu hyvien ystävien lapsista tai raskauksista. Työkavereiden ja muiden tuttavien raskaudet ja vauvat sen sijaan rasittavat. Koitan suhtautua niihin mahdollisimman välinpitämättömästi.

Kesällä oli kahdet juhlat ja muutama muu kohtaaminen sukulaisten/perhetuttujen kanssa. Pelkäsin etukäteen ja tapaamisten aikana suuresti raskausonnitteluja tai vauvakyselyjä. Niitä ei tullut.

Minua viisi vuotta nuorempi perhetuttu kertoi muuten vaan kahvipöydässä, että odottavat vielä pari vuotta ennen kuin alkavat tehdä lapsia. Kiva. Olisikohan pitänyt kertoa pari totuutta, jätin väliin. Heillä varmasti kaikki menee kuitenkin hyvin.

En haluaisi mennä endometrioosileikkaukseen. Mietin, onko se leikkaus tarpeellinen. Vai pitäisikö aloittaa ehkäisy, kuten ehdotettiin.

Neljä alkiota täyttävät edelleen klinikan pakastinta. Tekisi mieli soittaa sinne ja käskeä heidän sulattaa kaikki ja katsoa, jääkö yksikään henkiin. Ettei tarvitsisi turhaan käydä ultrassa ja vetää hormoneja.

Olen yrittänyt ihan pokkana nauttia "helposta" elämästäni. Voinhan lapsettomana tehdä aika lailla mitä haluan ja milloin haluan. En halua, että näin olisi koko loppuelämäni ajan. Kun tämän hetkinen tilanne on mikä on, pitää repiä hupia irti pienistäkin asioista.

Olen iloinen, että adoptio tuntuu meille mahdolliselta vaihtoehdolta. Olen niin kyllästynyt lapsettomuushoitoihin. Ajatusta pitää kuitenkin työstää vielä.

Tässä päällimmäiset. Saa nähdä, keksinkö enää mitään järkevää kirjoitettavaa blogiin. Eihän mitään tapahdu. Olen kaiken kaikkiaan ihan hyvällä mielellä, mutta pienet asiat rasittavat välillä.






2 kommenttia:

  1. Niin samoja ajatuksia oli minulla vielä hetki sitten. Toivon todellakin, että teidän vuoro olisi pian. <3 Meillä tuli juuri se neljä vuotta täyteen, kun raskaus tosiaan yllätti. Edelleen varovaisesti uskallan olla onnellinen raskaudesta.
    Kuinka pitkä toipuminen tuon leikkauksen jälkeen tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Tosi hyvä, että osaat iloita raskaudesta :) Kaikki, joilla on lapsettomuustaustaa, eivät siihen pysty. Ja se on tosi surullista. En tiedä, miten homma omalla kohdalla menisi, vaikea kuvitella.

      Niin viikon verran saisi sairaslomaa leikkauksen jälkeen. Eihän se tietty pitkä aika ole. Ja alkiot kannattaisi siirtää vasta leikkauksen jälkeen. Kai se tökkii, kun en ole koskaan ollut missään leikkauksessa niin jännittää lähinnä. Enkä ole ihan varma, onko siitä mitään hyötyä kuitenkaan. No pitää miettiä, jos jaksaa ;)

      Mukavaa odotusaikaa!

      Poista