sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Syyshaikeutta

En taaskaan muistanut, kuinka vaikeita syksyt ovat minulle. Ne ovat olleet vaikeita jo ennen lapsettomuutta. Seuraavat kaksi ja puoli kuukautta tulevat olemaan synkkiä. Vaikka tähän asti on ollut suhteellisen valoisaa ja lämmintä, tunnen jo luissani, kuinka syksy saapuu rytinällä. En tiedä, onko mitään tapaa estää tämän syyshaikeuden saapuminen.

Tunnen oloni todella yksinäiseksi, erityisesti syksyisin. Etenkin tänä syksynä tämä tunne on ollut vahvasti läsnä. Olen ollut yksinäinen jo reilun kuukauden. Käyn töissä, siihen onneksi palaa energiaa. Olen buukannut lähes kaikki arki-illat täyteen jotain ohjelmaa. Harrastuksia ja kahvittelua kavereiden kanssa. Viikonloppuisin joistain menoista huolimatta olen kuitenkin ollut paljon yksin. Tämä aiheuttaa levottomuutta.

Olen jumpannut ja siivonnut enemmän kuin koskaan ennen. Aiemmin en ole ollut kovin innostunut kummastakaan näistä. Tietysti ihan hyödyllisiä ajanvietteitähän nämä ovat. Siltikin kalenteriin jää tuntitolkulla tyhjää. En keksi yhtään, millä tämän tyhjiön täyttäisin.

Näin synkeinä syyspäivinä myös adoptiohaaveiden kariutuminen pelottaa enemmän. En jaksaisi enää yhtään odottaa. Pelkään, että jotain menee pieleen. Niinhän on käynyt ennenkin. Kuinka monta syksyä tässä pitää vielä odottaa ja olla epätietoisuudessa? En tiedä. Työt, matkustelu, ravintolaillat, konsertit, harrastukset ja kavereiden tapaamiset ovat tyhjiön täyttämistä. Näistä huolimatta odotan vain koko ajan. Mieluiten haluaisin tehdä aikahypyn tulevaan, jolloin lapsiesitys alkaisi olla jo realistinen haave.

P.S. Asetanko näillä ajatuksilla mahdollisesti joskus tulevalle lapsiperhe-elämälle liian ruusuisia odotuksia? Aivan varmasti ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti